
Käsityöosaamista ennakkoluulottomasti!
Saimaalla näyttely. 10.8.2008 saakka!
Anne Huiskonen. Käsinkudotut
pyyhkeet.
Värjätyt hartiahuivit. Kaisa Lehtomäki
Värjäystekniikat vaativat taitoa, mutta ei niin paljon etteikö kuka tahansa pystyisi siihen.
Jopa lapset värjäävät ja maalaavat kankaita.
Kankaan värjäys on hauskaa. Se on
jotenkin terapeuttista kun saa leikkiä värien kanssa.

Joka vuosi joku keksii uuden tavan painaa ja kuvioida kankaita värein.
Ihmisen luovuus on käsittämättömän vahva voimavara joka ei ehdy.
Ihmisellä on oivallinen kyky poimia luonnosta ja kaikkialta ympäristöstään ideoita ja aiheita joita hän luovalla ammattitaidollaan soveltaa käsiensä töissä.

Käy tutustumassa myytäviin tekstiileihin verkkokaupassamme.
Jos sinulla on harrastus kankaanpainannan tai muiden tekstiilien valmistuksen saralta ja haluaisit saada äänesi kuuluviin kauttamme, autamme sinua mielellämme. Ota meihin yhteyttä alla olevalla lomakkeella niin katsotaan kuinka saamme aikaan hyödyllisen yhteistyön.
Joskus ennen vuosituhanteen vaihtumista taikka juuri siinä korvalla joku keksi muovipussien säilytyspussin.

Maalaaminen on intohimo jonka ihmisen luonnollinen tarve huutaa tulla ulos!
Ihmisellä on myös itsensä toteuttamisen tarve. Olemme luonnostamme keksijöitä ,ideoijia.
Sitä tarvetta ei koskaan saisi tukahduttaa sillä luomisen ja itsensäilmaisun kautta eheytämme sisintämme.
Vanhanajan Mollamaijat eivät näytä koskaan menettävän suosiotaan. Aika ajoin syntyy uusia sukupolvia mutta kaikki mallit ovat kuitenkin tunnistettavissa Mollamaija-sukuun, kuten nämäkin somat "vastasyntyneet" tyttölapset.

Ihanan pehmeitä pyyhkeitä
lahjoiksi! Käsityönä kudotut pyyhkeet mökkituliaisiksi!
Veikeitä virkattuja törpäköitä.
Voidaan käyttää melkein mihin tahansa! Kati Kähkönen.
Kankaalle maalataan pensselein, ruiskuin, roiskien.
Kankaan maalaus on yksi suosituimpia käsityön muotoja.
Materiaalit on kaikkien saatavilla eivätkä maksa maltaita.
Monet yrittäjäksi ryhtyneet kankaan painajat ovat aloittaneet toimintansa harrastuksesta.

Perinteisyyskään ei katoa.
Jotkut rakastavat edelleen vanhanajan tyylisiä kuvioita ja muotoja.
Jokaiselle käsityöläiselle saattaa tulla kausi jolloin kaikki pitää olla sitä vanhanajan käsityön oloista.

Siitä lähtien on muovipusseille tehty vaikka minkä näköisiä koteja.
Yksi on varmaa: ne ovat todella käytännöllisiä!
Käsityön idea on siinä että kaikesta tavallisesta ja arkisesta voi "tuunata" hauskempaa ja kiinnostavampaa, kuten nämä käsipyyhkeetkin.


Matonkuteista voi valmistaa muutakin kuin mattoja. Tässä esimerkiksi ruukun suojuksia. Näiden sisään voi laittaa vaikka kurkkupurkin jossa on kukkia.
Virkatut purnukat soveltuvat monenlaiseen säilytykseen.

Kalan nahka on harvinainen käsityömateriaali. Tässä vieraskirjassa kalan nahkaa on ommeltu koristeeksi pellavapohjaiseen kirjaan.

ASIAHAKEMISTO
MATERIAALHAKEMISTO